NordGen Metsä

Svalbard Global Seed Vault


NordGenin Metsäjaoston apurahojen jakamista koskevat määräykset

NordGen Metsä myöntää vuosittain apurahoja metsägeenivaroja koskevan tiedon lisäämiseksi ja välittämiseksi Pohjoismaissa.

1. Yleistä

Apurahojen tarkoituksena on tuottaa yhteistä pohjoismaista etua koulutuksen, jatkokoulutuksen ja muun ammatillisen kehittämisen keinoin metsägeenivara-alan toimijoille, jotka työskentelevät tai opiskelevat siemen- ja taimituotannon, uudistusmenetelmien tai metsänjalostuksen parissa Pohjoismaissa.

2. Haettavan apurahan käyttö

Ensisijaisesti apurahaa haetaan koulutukseen, jatkokoulutukseen (mukaanlukien väitöskirjatyö) ja muuhun ammatilliseen kehittämiseen liittyvien matka-, majoitus- ja ateriakustannusten kattamiseen. Apurahaa voi hakea myös kandidaatti- ja maisteriopintoihin liittyviin kustannuksiin (esim. tarvittavien tutkimusvälineiden  hankinta, laboratoriokulut, raporttien painatukset). Jos hakjioita on paljon, etusijalla ovat siemen- ja taimialalla sekä jalostuksessa toimivat ammattilaiset ennen opiskelijoita.

Tuettavan toiminnan tulee olla merkityksellistä Pohjoismaille tai Pohjoismaiden välisen yhteistyön kannalta yllämainitulla toimi- ja tutkimusalalla. Apuraha voidaan myöntää ainoastaan tulevaa toimintaa varten tai hankkeisiin, joiden pääasiallinen toiminta tapahtuu hakemuksen palauttamisen jälkeen.

3. Apurahan suuruus ja kausi

Apuraha on enintään 15 000 NOK. Toiminnan johon tukea haetaan tulee päättyä vuoden sisällä tuen myöntämisestä. Mikäli apuraha myönnetään matkakustannuksiin, tulee matka suorittaa niin vähin kokonaiskustannuksin, kuin tehtävän tarkoituksenmukainen ja turvallinen suorittaminen huomioon ottaen on mahdollista.

4. Hakemus   

Hakemuksen tulee käsittää hakijan henkilötiedot sekä toimintasuunnitelma. Suunnitelmasta tulee selvitä toiminnan tavoite, aikataulu, hankkeen talousarvio, sekä kuvaus siitä, miten hankittu tieto ja kokemukset välitetään eteenpäin. Mikäli tukea haetaan matkaa varten, tulee ilmoittaa matkakohde, matkan aikataulu sekä kulusuunnitelma. Hakijan tulee kuvata, millaista hyötyä matkasta tai hankkeesta on.

Hakuaika päättyy 25. helmikuuta. Hakemukset lähetetään NordGenin Metsäjaostolle osoitteeseen Kjersti Bakkebø Fjellstad, Skog og landskap, Pb. 115, N-1431 Ã…s, Norway, tai sähköpostitse osoitteeseen kjersti.fjellstad@nordgen.org . Hakemukset käsitellään NordGenin metsäneuvoston ja sihteeristön kesken. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksestä.  Hakemuksen voi kirjoittaa kaikilla pohjoismaisilla kielillä (ml. suomi ja ruotsi) tai englanniksi.

5. Raportointi    

Apurahan saaja kirjoittaa lyhyen raportin ja lähettää sen NordGen Metsäjaostolle viimeistään 1 kk matkan tai hankkeen päätyttymisestä. Raportin tulee sisältää arviointi siitä, saavutettiinko tavoitteet, mikä hyötyä matkasta tai hankkeesta oli ja kuvaus mahdollisista tuloksista, mikäli apuraha on käytetty tutkimukseen tai kehityshankkeeseen. Liitteeksi tulee lisätä lyhyt selvitys hankkeen tai matkan kuluista ja apurahan käytöstä.

Yhteenveto tuloksista, joilla on yleistä mielenkiintoa, voidaan myöhemmin lisätä NordGenin verkkosivulle. Asiasta sovitaan erikseen apurahan saajan kanssa.