NordGen Kasvit

Svalbard Global Seed Vault


Pellot ja kasvihuoneet

NordGenilla on käytettävissään toimitiloja Ruotsin Maatalousyliopiston (SLU) alueella Alnarpissa. NordGenin käytöön varatut aidatut pellot ja kasvihuoneet sijaitsevat SLU:n ”Puutarhalaboratorion” yhteydessä. Tiloja käytetään materiaalin kasvattamiseen, arviointiin, kuvauksiin ja erityishankkeisiin.

Säilytettävään siemenmateriaalia on elinvoimaisuuden varmistamiseksi ajoittain uudistettava kasvattamalla nuorempi siemensukupolvi. NordGenin käytössä olevissa kasvihuoneissa kasvatetaan sellaisia kasvilajeja, joiden viljelyssä vaaditaan erityisolosuhteita ja -menetelmiä tai jotka ovat uudistamistarpeessa etusijalla. Kasvihuoneolosuhteissa kasvatetaan esimerkiksi joitakin yksittäisiä vihanneslajeja sekä ohran arvokasta jalostusmateriaalia.

Alnarpissa maa on ravinteikasta, mutta useille lajeille liian raskasta. Kasvualustaan onkin lisätty kompostia ilmanvaihdon ja vesitalouden parantamiseksi. Läpäisevämpää maata vaativille kasveille on tehty hiekkapeti. Näiden lisäksi käytössä ovat tarvittaessa ympärillä olevat viljelysmaat.

Pohjoismaiset yhteistyötahot eri maissa osallistuvat myös säilytettävän materiaalin lisäykseen ja uudistamiseen.

Vastaava:  Svein Oivind Solberg
Fra felt regeneration på Alnarp 2008