NordGen Neuvosto Kotieläinten GeenivaroilleNordGen Neuvosto Kotieläinten Geenivaroille on perustettu tehostamaan eri Pohjoismaiden ja NordGenin välistä yhteistyötä. Neuvoston tehtävät määräytyvät pitkälti Pohjoismaiden ministerineuvoston ja NordGenin välisen voimassaolevan sopimuksen perusteella. Neuvosto edistää pohjoismaista yhteistyötä eläingeenivarojen suojelussa, geenivarojen kestävän kehityksen mukaisessa hyödyntämisessä, alan tiedotuksessa ja koulutuksessa sekä kansainvälisessä toiminnassa. Neuvosto määrittelee tehtävien jakoa NordGenin kotieläinjaoston ja pohjoismaisten kansallisten toimijoiden ja sidosryhmien välillä. Tiivis yhteistyö mahdollistaa parhaiten sekä NordGenin kotieläinjaoston että kansallisten tavoitteiden toteutumisen. Neuvostolla on tärkeä neuvoa-antava rooli, kun suunnitellaan ja toteutetaan NordGenin kotieläinjaoston vuotuista toimintaa. Kaikilla Pohjoismailla on neuvostossa yksi tai kaksi jäsentä. Kansalliset organisaatiot, jotka koordinoivat eläingeenivaratyötä eri Pohjoismaissa, ovat nimenneet neuvoston jäsenet. Neuvosto kokoontuu vähintään kahdesti vuodessa. Baltian maiden edustajat voivat osallistua tarvittaessa neuvoston toimintaan. NordGen Neuvosto Kotieläinten Geenivaroille vuosille 2012-2014:
|

